Tänä syksynä Lions Clubit ympäri Suomea ovat osallistuneet satoihin hyväntekeväisyys- ja paleluaktiviteetteihin, kirkkokonsertteihin, myyjäisiin, vanhusten ilahduttamisiin ja lasten rientoihin.
Olemme olleet ilon tuojia ja lähimmäisistämme välittäviä Leijonia.
Vuonna 1972 perustettu Lions Club Rauma/Reimari on tehnyt ansiokasta ja monipuolista palvelutyötä raumalaisten lasten, nuorten ja ikäihmisten hyväksi.
LC Helsinki/Soihdut järjestivät jälleen ikimuistoisen
Äitienpäiväkonsertin Vuosaaren kirkossa.
Yhdessä klubimme LC Helsinki/Vuosaaren jäsenen Kari Hiltusen kanssa vastasimme Helanderin Palvelukodin vanhusten kuljettamisesta konserttiin.
Sunnuntaina 10.3.2013 tapasimme Markku Talvion kanssa kansainvälisen johtajan ID Kalle Elsterin Tallinnassa. Keskustelimme lionstoiminnan
Näkövammaisten Keskusliiton IIRIS -keskukseen sijoittuva koko maan tarpeita palveleva Lions-oppimiskeskus otettiin virallisesti käyttöön keskiviikkona 6.3.2013. Keskuksen vihki sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko.
Lions Clubs Internationalin 93. vuosikokous pidettiin Sydneyssä Australiassa 21.6. - 2.7.2010. Sydney on Australian toiseksi suurin kaupunki runsaalla 4,4 miljoonalla asukkaallaan.
Lions Clubs Internationalin 94. vuosikongressi Seattlessa (USA) 4. - 8.7.2011 oli kokemisen arvoinen elämys. Innostuimme lähtemään ”turistina” tapahtumaan, koska kokemuksemme viime vuoden kongressimatkasta Australian Sydneyhin olivat hyvin positiiviset
Lions-järjestön 95. kansainvälinen vuosikokous järjestettiin Korean Busanissa 22. – 26.6.2012.Lions-järjestön 95. kansainvälinen vuosikokous järjestettiin Korean Busanissa 22. – 26.6.2012.
96. Lions Clubs International Convention eli järjestömme kansainvälinen vuosikokous järjestettiin Hampurissa 5. - 9.7.2013. Koskaan aikaisemmin ei kansainvälinen vuosikokous ole ollut yhtä lähellä Suomea kuin nyt.
DG 2010 - 2011 -kurssitapaaminen järjestettiin PDG pariskunnan Kalle ja Kaija Ylisen isännöiminä Sastamalassa 27.- 29.7.2012. Tutustuimme Sastamalan nähtävyyksiin, ihmisiin ja tapahtumiin monipuolisesti.Tärkeintä oli kuitenkin yhdessäolo.
Tiistaina 5.6.2012 avattiin Näkövammaisten lasten Lions-kuntoutuspiha IIRIS -toimitalolla Helsingin Itäkeskuksessa. Ohjelmaan kuului lahjoittajataulun julkistus ja näkövammaisten lasten kesken pidetyn kuntoutuspihaan hankittujen puisten eläinten nimikilpailun julkistaminen sekä pihan esittely ja sen merkityksen ”avaaminen” eri osapuolille
Vietimme viikonlopun lähes 20 hengen joukkueella L-piirin kutsumana Posiolla. N- ja L-piirin kesken vuonna 2006 solmittu ystävyyspiirisopimus osoitti jälleen toimivuutensa. Vietimme viikonlopun lähes 20 hengen joukkueella L-piirin kutsumana Posiolla. N- ja L-piirin kesken vuonna 2006 solmittu ystävyyspiirisopimus osoitti jälleen toimivuutensa.
Lions Club Kuopio/Päivärannan 40-vuotisjuhlassa 27.10.2012 oli rento ja iloinen tunnelma.
Entinen oma klubini LC Kuopio/Kalakukko vietti 30-vuotis Charter Night-juhlia 2.12.2011.
LC Askola vietti 50-vuotisjuhliaan 10.12.2011. Vireä ja aktiivinen klubi on perustettu 1961. Askola haastoi kaikki Suomen klubit visakoivusta tehdyn Puhtinuijan ryöstöretkiin ja samalla lahjoittamaan tukimaksun kampanjan tilille
Suomen Yrittäjien järjestöjohtajien matkalla saimme tutustua monipuolisesti USA:n talouteen ja suomalaisten yritysten mahdollisuuksiin siellä. Markkinatalous, yksityishenkilöt ja yritykset tekevät suurimman osan kulutuspäätöksistä, valtio ja muu julkinen sektori ostaa suurimman osan tarvitsemistaan palveluista yksityissektorilta.
Santahaminan Urheilukomppanian Perinneyhdistyksen hallituksen kokous pidettiin 14.7.2012 Vierumäellä. Isäntänä oli rehtori Erkka Westerlund.