Suomen Lions-liiton puheenjohtaja 2014-2015

Iloisuutta vapaaehtoistyössä

Nenäpäivä on hauska tapahtuma. Herätin ostoskeskuksessa ansaittua huomiota.

Tänä syksynä Lions Clubit ympäri Suomea ovat osallistuneet satoihin hyväntekeväisyys- ja paleluaktiviteetteihin, kirkkokonsertteihin, myyjäisiin, vanhusten ilahduttamisiin ja lasten rientoihin.

 

Olemme olleet ilon tuojia ja lähimmäisistämme välittäviä Leijonia.

 

Syksyn yksi näkyvimmistä tapahtumista oli Nenäpäivä -keräys ja monet kymmenet varainkeräysaktiviteetit koko Suomea palvelevan Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen rahoittamiseksi.  


Nenäpäivä -keräys

 

Olen ollut Nenäpäivä -keräyksessä mukana kaikkina niinä vuosina, kun Lions-liitto on ollut Ylen Hyvä Säätiön kumppanina. Lipaskerääjänä minulla on punainen peruukki ja irtonenä - olen siis hassunnäköinen leijona.

 

Nenäpäivä -keräyksessä koin liikuttavan hetken, kun nuorehko rouva käveli ohitseni ja kuulin, kun mukana ollut pikkutyttö kysyi äidiltään: ”Onko tuo setä ihan oikea pelle?”  Hetken kuluttua he palasivat takaisin, koska äiti oli huomannut minun olevan paikallisen Vuosaaren lionsklubin jäsen.

 

Seurakunnan diakonian kautta perhe oli saanut klubini lahjoittaman ruokalahjakortin. Äiti kertoi muistavansa ikuisesti sen joulun ja lionsklubin lahjan, joka pelasti ahdingossa olleen perheen joulun.

 

Nyt perhe oli päässyt pahimman ylitse ja hän auttoi vuorostaan keräyksemme kohteena olevia todeten: ”Nyt perheellämme menee taloudellisesti paremmin ja on meidän vuoro auttaa ja kiittää vielä kerran suurenmoisia leijonia.”

 

Se oli molempia liikuttava hetki.

 

Kansainvälinen toimintamme

 

Kansainvälisen järjestömme vuosikokous Hampurissa heinäkuussa 2013. Mukana yli 300 suomalaista.Kansainvälisessä toiminnassa suomalaiset lionit ovat kunnostautuneet rakentamalla Sri Lankaan Silmäsairaalan. Hankkeemme rahoituksessa oli mukana myös Suomen valtio sekä Lions Clubs International Foundation (oma säätiömme LCIF). Katso yksi siitä, miten me olemme voineet auttaa.

 

Me leijonat tiedämme, että lionstoimintaan antamamme aika antaa meille mahdollisuuden palvella ja auttaa avun tarpeessa olevia kanssaihmisiämme. Samalla se auttaa myös meitä kehittymään ihmisinä.

 

Lions-harrastuksemme on enemmän kuin pelkkä harrastus. Toimintamme tarkoitus, arvot ja eettiset periaatteet antavat meille vahvan pohjan,

mistä voimme ponnistaa eteenpäin. 

 

Lions-periaatteita on useita, mutta minuun ovat eniten vaikuttaneet seuraavat kaksi.

 

  • Täytä yhteiskunnalliset velvollisuutesi. Sanoin ja teoin osoita oikeudenmukaisuutesi ja rehtiytesi maatasi ja yhteiskuntaasi kohtaan.

 

  • Auta lähimmäisiäsi heidän koettelemuksissaan; surevat tarvitsevat myötätuntoasi, heikot ja vaikeuksissa kamppailevat tukeasi.

 

 

Lions-toiminta voi antaa uusia ulottuvuuksia elämääsi!

 

Järjestimme pääkaupunkiseudulla uusille jäsenille tarkoitetun perehdyttämiskoulutuksen. Koolla oli useita kymmeniä vähän aikaa mukana olleita jäseniä. Heidän puheenvuoroissaan kävi selkeästi esille, miksi he ovat liittyneet Lionsklubiin ja mitä he odottavat sen toiminnalta.


Yksi keskeinen odotus liittyi mahdollisuuteen tehdä palvelu- ja hyväntekeväisyysaktiviteetteja.

Toinen merkittävä motiivi oli saada uusia samanhenkisiä ystäviä.  He totesivat, että klubeissa on mukava ja rento meininki ja siellä saa toteuttaa mielekkäitä aktiviteetteja.  

 

Jos toimintamme kiinnostaa sinua, ota yhteyttä Suomen Lions-liiton

 

Meitä lioneita on Suomessa jo 25 000. Suomi on Euroopan 4. ja maailman 12. suurin lionsmaa.

 

Tule mukaan toimintaamme!

 

Toivotan kaikille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.

 

 

Tuomo Holopainen

varapuheenjohtaja 2013 - 2014

Suomen Lions-liitto



 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin