Lions Club Kuopio/Päivärannan 40-vuotisjuhlassa 27.10.2012 oli rento ja iloinen tunnelma.
Lämmin kiitos klubille, kun se oli kutsunut juhlaan myös entisiä klubin jäseniä. Tulin Kuopio/Päivärantaan 1981 siirtojäsenenä LC Iisalmi/Porovesi klubista. Ajanjakso Kuopiossa jäi lyhyeksi, sillä työt veivät Helsinkiin. Mukavia muistoja ja hyviä ystäviä ennätti kuitenkin syntyä runsaasti.
Klubin presidentti Reijo Lyttinen kiitti tervehdyksessään kaikkia jäseniä ja puolisoita arvokkaasta ja pyyteettömästä palvelutyöstä.
Klubi on hyvässä kunnossa ja sen toimintaan luotetaan niin Kuopiossa kuin myös K-piirin alueella ja valtakunnan tasolla.
Klubin perustajajäsenet Olavi Karttunen ja Raimo Naumanen ovat edelleen aktiivisesti mukana.
Klubin kehittymisen ja hyvinvoinnin kannalta ensimmäiset vuodet ovat hyvin tärkeitä. Alkuvuosien aikana klubille on luotu, joko tiedostaen tai tiedostamatta sen toimintakulttuuri, klubihenki ja arvot. Klubin varttuessa ja toiminnan vakiintuessa, on sille muodostunut hyviä perinteitä, jotka ovat klubin pitkäjänteisen toiminnan kannalta kantavia.
Neljänkymmenen vuoden aikana klubi on muuttunut ja kehittynyt ajan hengessä. Vajaa vuosi sitten klubi teki tärkeän päätöksen, kun se muuttui yhteisklubiksi. Se on ollut hieno päätös ja tulee varmaan vaikuttamaan positiivisesti klubin toimintaa.
Huimasta jäsenkasvusta LC Kuopio/Päiväranta palkittiin Jyväskylän vuosikokouksessa Kasvun Voima -pihlajalla.
Juhlassa palkittiin useita uutteria jäseniä. Melvin Jones -tunnuksin muistettiin lion Matti Tanskasta ja lion Seppo Mielosta.
Lionsritareiksi lyötiin PDG Pekka Järvelä ja PDG Eero Ipatti. Ritariksi lyönnit hoiti tyylikkäästi PCC Harri Forss.
Juhlapuheessaan liiton puheenjohtaja Seppo Söderholm totesi mm. olevan hyvin tärkeätä, että klubeissa kiinnitetään jatkuvaa huomiota jäsenhankintaan ja jäsenten viihtyvyyteen. Vain tällä tavalla voidaan varmistaa toimintaedellytykset tulevaisuudessakin.
Oli tosi mukavaa tavata ystäviä, muistella menneitä ja kuulla klubin tulevaisuuden suunnitelmista.
Klubi lähtee isolla joukolla Hampuriin. Sekin todistaa, että ulospäin suuntautunut klubi elää ajan hengessä ja on monipuolisesti mukana Lions-järjestössä.
Onnea kaikille palkituille ja hyvää menestystä klubille ja sen jäsenille ja puolisoille!
Hyvää alkavaa talvea - Hampurissa tavataan!
Tuomo